– Kauppalehden pääkirjoitus 14.8.2020
Kauppalehden pääkirjoituksessa tuotiin hyvin ilmi tämä suomalaisille perinteinen ilmiö, että monet pitävät säästönsä pankkien tarjoamilla käyttötileillä tai lähes nollakorkoisilla säästötileillä. Pahimmassa tapauksessa säästäjän kannalta säästetyt varat ovat käteisenä, joiden arvosta inflaatio voi syödä ajan myötä suurenkin osan pois. Toisaalta on hyvä olla vähän maksuvalmiutta pahan päivän varalle nopeasti käyttöön saatavassa muodossa. Kuitenkaan kaikkia varoja ja säästöjä ei kannata säilyttää pankkien nollakorkoisilla ”käyttelytileillä” tai käteisenä sukan varressa, sillä inflaatio eli kuluttajahintojen nousu alentaa rahan arvoa ajan myötä. Etenkin uusien sijoittajien kasvaneen määrän myötä sijoittajien tietoisuus inflaation vaikutuksista sijoituksiinsa korostuu entisestään.
Inflaatio on säästäjälle epäsuotuisa ilmiö. Kun kuluttajahinnat nousevat niin rahan arvo alenee eli ostovoima heikkenee. Samalla rahamäärällä ei saa enää yhtä paljon tavaraa kuin aikaisempina vuosina, kun inflaatio on vaikuttanut. Inflaatio ei vielä vuodessa tai parissa ehdi aiheuttamaan suurta menetystä, mutta Inderesin blogitekstissä esitetty esimerkki on oivallinen kertomaan inflaation voimasta useiden vuosien aikana:
Inderes blogi, Marianne Palmu 30.6.2017. Linkki Inderesin blogitekstiin.
Eli vuodelta 1950 säästetystä eurosta olisi vuonna 2016 jäljellä vain 4 senttiä (jos euroja olisi ollut siis tuona aikana). Puolestaan deflaatio, jolloin kuluttajahinnat laskevat ja rahan arvo kasvaa, olisi säästäjälle suotuisa ilmiö. Säästäjän ja sijoittajan olisi tärkeää löytää tuottoisa sijoitus- tai säästämiskohde, ei pelkästään inflaation takia. Säästäjän kannalta on kuitenkin hyvä asia, että inflaatio on pysynyt etenkin länsimaissa suhteellisen vakaalla ja ennustettavalla tasolla. Yhteenvetona voidaankin todeta, että inflaation vaikutukset kannattaa huomioida omien säästöjensä ja sijoituksiensa kannalta, sillä etenkin suuremmista säästösummista nollakorkoisilla tileillä voi useiden vuosien aikana inflaation mukana hävitä yllättävänkin suuri osa.
Aloita sijoittaminen ja liity kasvaneeseen sijoittajien joukkoon!
Nykymaailma tarjoaa lukuisia erilaisia sijoitusmuotoja ja säästämistapoja. Suosituimpia sijoituskohteita ja -muotoja ovat muun muassa osakkeet, rahastot ja erilaiset esimerkiksi pankkien tarjoamat säästö- ja sijoitusvakuutukset. Sijoittamisen aloittamisesta on tehty entistä helpompaa ja se onnistuukin käden käänteessä netin kautta. Sijoittamisen voi aloittaa esimerkiksi joko itse sijoittamiseen perehtymällä ja sijoittamalla esimerkiksi arvo-osuustilin kautta tai luottamalla sijoituksensa pankkien tai sijoitusyhtiöiden hoidettavaksi. Sijoittamisessa ja säästämisessä alkuun pääseminen ei vaadi suurta pääomaa tai varallisuutta, sillä esimerkiksi muutamienkin kymmenien eurojen kuukausisijoittaminen kasvattaa sijoitusvarallisuutta ajan myötä mukavasti.
Sijoittajat pyrkivät usein maksimoimaan tuottonsa sekä ottamaan huomioon sijoituspäätöksissään riskinsietokykynsä ja sijoitusaikahorisonttinsa. Sijoituksien ja säästöjen hajauttaminen eri sijoitus- ja säästökohteisiin on ilmainen ja erinomainen keino saavuttaa etuja riskien ja tuottojen jakautumisen suhteen. Useimmiten sijoituskohteen tai -muodon riskin kasvamisen myötä voidaan odottaa myös mahdollisten tuottojen kasvavan. Esimerkiksi tyypillisesti osakemarkkinoilla riskit sijoittamisessa ovat suuremmat ja mahdolliset tuotot myös suuremmat. Täysin riskitöntä sijoituskohdetta on kuitenkin mahdotonta löytää. Sijoittamisessa sijoituskohteen riski määrittyy monien tekijöiden kautta. Esimerkiksi osakkeisiin sijoittamisessa on tärkeää arvioida osakkeita tarjoavan yrityksen tuloksentekokykyä, vakautta, maksuvalmiutta, toimialaa, markkina-arvoa ja lukuisia muita yrityksen liiketoimintaan ja sen kannattavuuteen vaikuttavia tekijöitä.
Kauppalehden pääkirjoituksessa tuotiin esille suomalaisten sijoittajien lisääntynyt määrä, joka on kotitalouksien, yritysten ja koko kansantalouden kannalta hyvä asia. Suomalaisien yksityissijoittajien määrä hipoo kohta jo yhtä miljoonaa ja kesäkuun 2020 lopulla osakkeita omistavien yksityissijoittajien määrä oli ennätyskorkealla Suomessa, kertovat Kauppalehti ja Euroclear Finlandin tilastot. Kauppalehden mukaan koronakevät ei ole hidastanut sijoittamisen aloittamista tai ylipäätään sijoittamista vaan pikemminkin sijoittajien määrä on kasvanut entisestään tämän poikkeuksellisen kevään aikana. Euro24 Financen tarjoamassa Osinkoja.fi-sijoituspalvelussa on myös nähty sijoittajien määrän lisääntyminen.
Osakesäästötilin tulo on vaikuttanut osaltaan myös sijoittajien määrän lisääntymiseen etenkin uusien sijoittajien osalta. Kauppalehti kertoo, että osakesäästötileillä oli heinä-elokuun vaihteessa varallisuutta jo 453 miljoonaa euroa. Käyttöön otettuja osakesäästötilejä oli heinäkuun loppuun mennessä 118 000 kappaletta, joten Kauppalehden mukaan keskimääräinen suomalaisen osakesäästötilin varallisuus hipoo tällä hetkellä noin neljää tuhatta euroa. Kauppalehden pääkirjoituksen ja Pörssisäätiön mukaan Suomessa kotitaloudet omistavat pörssiosakkeita 32 miljardilla eurolla, rahasto-osuuksia 24 miljardilla eurolla ja vakuutussijoituksia 35 miljardin edestä. Nämä luvut yhteenlaskettuna ovat lähes yhtä suuret kuin alussa mainittu 88 miljardia euroa nollakorkoisilla käyttötileillä.
Osinkoja.fi – tasaista tuottoa sijoittajalle
Moni sijoittaja etsii rahoilleen ja varallisuudelleen korkeaa ja vähäriskistä tuottoa luotettavasta sijoituskohteesta. Osinkoja.fi tarjoaa luotettavan sijoituskohteen ja vakaata tuottoa kiinteiden osinkojen muodossa kuukausittain. Sijoittamalla Osinkoja.fi-palvelun kautta sijoitat suomalaiseen, moderniin ja vakavaraiseen Fintech-rahoitusyhtiöön Euro24 Financeen ja yhtiön tarjoamiin B-sarjan osakkeisiin. Euro24 Finance Oy on toiminut vuodesta 2011 alkaen ja yhtiö on alalla vakiintunut toimija. Yhtiön liiketoiminnan keskeisiä tuotteita ovat erilaiset kuluttaja- ja yritysluotot. Yhtiö on palvellut yli 100 000 suomalaista kuluttajaa ja yritystä. Voit tutustua lainatuotteisiin ja palveluihin tarkemmin Euro24 Group Oyj:n etusivujen kautta.
Osinkoja.fi-palvelulla voit sijoittaa helposti ja nopeasti sijoitustarpeisiisi sopivan summan. Minimisijoitussumma on 500 euroa, joka vastaa yhtä B-osaketta. Sijoittaminen tapahtuu Osinkoja.fi-sivuston kautta merkitsemällä Euro24 Financen tarjoamia B-osakkeita. Sijoittaminen on sijoittajalle täysin veloitukseton: ei avausmaksua, ei ylläpitomaksuja eikä lopettamismaksua tai muita kuluja. Sijoittamisen voit lopettaa myös milloin tahansa ja saada sijoitetun summan takaisin. Sijoittaa voi myös yrityksen nimissä. Sijoittamalla B-osakkeisiin voit ansaita jopa 7 prosentin tuottoa sijoituksellesi.
Tuottoprosentti vaihtelee sijoitusajan mukaan 3–7 prosentin välillä. Korkein tuottoprosentti maksetaan, kun sijoitusaika on jatkunut yli 6 kuukautta. Tuotot maksetaan kuukausittain kiinteänä osinkona pankkitilillesi. Sijoittamalla yhtiön B-sarjan osakkeisiin voit ansaita myös verotuksellisia etuuksia, sillä osinkotulosta 75 prosenttia on verovapaata tuloa ja vain 25 prosenttia veronalaista pääomatuloa. Tutustu tarkemmin verotukselliseen etuuteen kirjoituksessamme osinkoja.fi-sivustolla.Osakeannin tarkempiin ehtoihin voit puolestaan tutustua täällä.
Sijoittaminen voi olla helppoa, luotettavaa ja ennen kaikkea tuottoisaa!
Lähteet:
Kauppalehti, Pääkirjoitus 14.8.2020. Pääkirjoitus Kauppalehden maksullisessa digi-lehdessä: https://lehdet.kauppalehti.fi/4a1ca286-d3a3-486d-9532-1e5512a99d34/4
Pääkirjoitus Kauppalehden nettiuutisissa: https://www.kauppalehti.fi/uutiset/koronakevat-toi-uusien-sijoittajien-massavyoryn/99e85b0c-8f0a-4944-b77d-53c174dfdc8d
Isotalus, Päivi; Kankare, Matti & Lehmusvirta, Antti pääkirjoitustoimittajat.
Palmu, Marianne. Inderes, Blogi 30.6.2017. https://www.inderes.fi/fi/inflaatio-saastajan-vihollinen